PM-kilpailut Kööpenhaminassa

Joni Ahola
9.10.2017



Suomen Janne Wiss ja Tapio Soinisalo olivat Kööpenhaminassa Karan PM-kilpailuissa. Kumpikaan ei päässyt ihan voittojen makuun vuosittaisessa tapahtumassa jonka tänä vuonna voitti Tanskan Thomas Andersen.

Janne Wissin raportti:

Oli kovat pelit ja tanskan äijät meni jatkoon. Ensimmäisessä pelissä tasatahtia 10-10 tilanteeseen yhden keskiarvolla, jonka jälkeen mulle tuli kiksi ja tussi peräkkäisillä lyöntivuoroilla. Vastustaja eli Thomas Anderssen teki seuraavalla 13 lyöntivuorolla 20 karaa, minun tehdessä 3. Lopputulos 30-13 23lv nihkeä peli mutta parempi voitti. Seuraavassa pelissä kohtasivat Thomas Anderssen ja Sören Andersson. Tässä pelissä Sören oli vahvempi.

Viimeinen pelini oli tätä Söreniä vastaan. Lyönti alkoi vähän tuntumaan ja tein varmaan 10 kertaa putkeen yhden karan, eikä millään sarjan päälle. Noh tasatahtiin mentiin 20-20 tilanteeseen asti, kun sain tehtyä pari sarjaa ja johdin 29-24 40 lyöntivuoron tullessa täyteen. Vastustaja oli kuitenkin keltainen pallo eli kakkospallo, niin hän pääsi vielä lyömään tasoittavan lyöntivuoron. Sören teki 6 ja poikki. Vaikeeta taas oli ja hieman harmittaa, mutta näin tälläkertaa.

Kiitos taustajoukoille!
Johacon Lkv Oy
Woti's
CST ry
Kamui
Biljardiliitto
Ystävät ja vanhemmat

Kara PM-kilpailu 6.-8.10.2017 TOP8

1 Thomas Andersen (DK) 1.289
2 Martin Olesen (DK) 1.049
3 Brian Knudsen (DK) 1.214
4 Allan Schrøder (DK) 1.086
5 Tonny Carlsen (DK) 1.282
6 René Hendriksen (DK) 1.217
7 David Pennør (SE) 1.062
8 Jan Clausen (DK) 0.816.